Hevosurheilupohjien rakennuttajapalvelut

Juttu Hevosenomistajalehdessä keväällä 2011:

Hevosten ulkoilu- ja urheilualueet

Teho Lehtinen, hevosurheilupohjakonsultti sekä ratsuhevoskasvattaja ja alueratamestari, luennoi käytännön vinkeistä tarhojen ja urheilualueiden perustamiseen ja kunnossapitoon. Hyvin tehtyinä urheilu- ja ulkoilualueet palvelevat hevosia ja ihmisiä vuosikausia eteenpäin. Myös kunnossapitoon kannattaa panostaa, koska hevosten ulkoilu- ja urheilualueet ovat merkittävä osa toimivaa tallikokonaisuutta.

Suunniteltaessa esimerkiksi kentän tai radan tekemistä, kannattaa ottaa selvää eri maanrakentajista. Ovatko he tehneet aikaisemmin hevosurheilupohjia? Onko heillä tietoa minkälaisia materiaaleja voi ja saa käyttää? Kannattaa myös tutustua etukäteen valmiiksi rakennettuihin ulkoilu- ja urheilualueisiin ja kysellä kokemuksia niiden toimivuudesta käyttäjiltä, Lehtinen neuvoo.

Ravi- ja ratsastuspohjat

Raviradat ja ratsastuskentät tehdään periaatteessa samaa rakennetta käyttäen, erot muodostuvat rakennekerroksien paksuuksissa ja pinnassa. Vain yhtä oikeaa tapaa tehdä ei ole, sillä eri lajeissa tarvitaan erilaisia pohjia. Raviratojen pohjat ovat kovempia kuin ratsastuskenttien, esteratsastuskentät taas tarvitsevat kovemman pohjan kuin kouluratsastuskentät.

Pohjien joustoa voidaan tutkia hevosurheilupohjien jouston mittaamiseen kehitetyllä painonpudotuslaitteella. Esimerkiksi raviratojen joustomoduli E 2 on luokkaa 120 – 160 MP ja hyvinä pidettyjen hiekkapintaisten ratsastuskenttien luokkaa 40 – 70 MP. Joustomoduliarvon ollessa kovempi, on rata yleensä nopeampi. Kova pohja kuitenkin rasittaa hevosten jalkoja ja jatkuva kovalla pohjalla kulkeminen tarkoittaa suurempaa riskiä jalkavammojen syntymiseen. Toisaalta, liian joustava ja pehmeä pohja aiheuttaa helposti jalkavammoja. Pohjia mittaamalla, joka perustuu myös vuosien aikana tehtyihin lukuisiin tutkimuksiin eri pohjilla, voidaan määrittää pohja haluttuun arvoon.

Ratsastuskentän teosta on ilmestynyt artikkeli Hevosenomistaja lehdessämme numerossa 2/2010. ”Ratsastuskentän pohjalla on väliä” –artikkelin voi käydä lukemassa myös nettisivuiltamme osoitteesta www.shkl.net.

Pohjan tekeminen

Rakentaminen aloitetaan perusmaan raivauksella. Myös ympäröivä maasto huomioidaan. Jos kentän, tarhan tai radan reunalla on rinne, tuetaan se kunnolla. Maan raivauksen ja tasauksen jälkeen määritellään maarakennuskangas ja salaojitusjärjestelmä olosuhteiden mukaisesti.

Tarvittaessa salaojakerros rakennetaan perusmaan ja maarakennuskankaan päälle. Kerrospaksuus on esimerkiksi 150 mm ja materiaalina voi olla salaojamursketta tai salaojasepeliä paikan vaativuustason mukaan. Salaojakerroksessa voidaan käyttää salaojaputkia. Rakennekerrokset pitää rakentaa siten, ettei seisovaa vettä jää alle.

Kantavaksi kerrokseksi asennetaan kalliomursketta, jonka tiivistetty kerrospaksuus tulee olla ratsastuskentillä ja kevyemmässä ravikäytössä vähintään 150 mm. Raviradoilla on otettava huomioon, että radalla kuljetaan myös raskailla huoltoautoilla, jolloin kantava pohja on tehtävä paksummaksi, yleensä vähintään 300 mm. Pohjan kantavuuteen lasketaan mukaan perusmaan pitävyys.

Kalliomurske tiivistetään noin 90 % tiiveyteen, mutta se ei saa painua oleellisesti alempiin kerroksiin. Kalliomurske ei saa olla rapautunutta tai rapautumisherkkää. Kantava murskekerros asennetaan mahdollisimman tiiviiksi, tasaiseksi, tasapaksuiseksi ja korkeussuhteiltaan oikeaksi. Tasaisuusvaatimuksessa sallitaan 20 mm heitto viiden metrin matkalla.

Kantava murskekerros viimeistellään hyvin tiivistettynä hienommalla kalliomurskeella. Sitä levitetään sen verran, että kantavasta kerroksesta tulee tasainen ja siihen saadaan oikeanlaiset kaadot. Mikäli kantavan kerroksen pinta on jäänyt hieman notkolle, voidaan kiilauskerroksella korjata vähäiset puutteet, mutta kiilauskerroksen paksuus ei saa kuitenkaan ylittää 30 mm.

Ratsastuskentälle asennetaan kiilatun kantavan kerroksen päälle ratsastukseen soveltuvaa hiekkaa noin 100 – 120 mm kerros. Raviradalle asennetaan pintakerrokseksi useimmiten pääosin kivituhkaa, johon lisätään tasarakeista hiekkaa kerrospaksuuden ollessa noin 100 mm.

– Hiekka kannattaa tutkituttaa. Tutkimuksia Suomessa tekee ainakin Tampereen teknillinen yliopisto. Hiekan peruslaboratoriotutkimus maksaa noin 300 € + näytteen otto ja tutkimusmääräys, jolla saa hiekan rakeisuusarvon, myös alle 0,063 mm hienoaineksesta. Perustutkimuksella voidaan määrittää hiekan mahdollinen soveltuvuus laajempaan tutkimukseen, esimerkiksi ominaispinta-ala ja vedenpidätyskyky. Se on pieni kustannus ja tulee usein halvemmaksi kuin ostaa kallis kasa toimimatonta hiekkaa. Jos hiekkaan panostetaan tuhansia euroja, on lupa vaatia laadukasta hiekkaa, Lehtinen korostaa.

Tarhat

Hevostarhojen pohjilta edellytetään erinomaista kestokykyä. Sade- ja hulevedet eivät saa jäädä tarhaan. Jos tarhan pohja on pettävä, voivat tarhan rakennuskustannukset nousta tuntuvasti, kun joudutaan ajamaan maata, kaivamaan pohjaa ja tekemään salaojitukset suodatinkankaineen. Huomiota kannattaa kiinnittää erityisesti kovaan kulutukseen joutuvien ruokintapaikkojen sekä portin edustojen pohjiin, jottei vesi jää niiden kohdalle seisomaan.

Tarhan koko ja sijoitus

Tarhan minimikokoa ei ole laissa säädetty, mutta suositeltava koko pienelle hevosryhmälle on 1000 neliötä. Yhteistarhassa tulisi tilaa hevosta kohden olla 200 – 250 neliötä. Mitä enemmän tilaa, sen parempi. Lisäksi suorakaiteen muotoinen tarha houkuttelee hevosta liikkumaan enemmän.

Tarhojen sijoittelussa tulee ottaa huomioon maaston sadevesien valumat, pohjan huollon sekä ylläpidon helppous ja tarhaan syntyvien jätösten mahdollisimman pieni ympäristöhaitta. Jos tarha rakennetaan rinteeseen, josta sadevedet valuvat vesistöä kohti, pitää tarhan alaosassa olla riittävä suojavyöhyke. Mikäli tarha rakennetaan ympäröivää maastoa korkeammalle, ei salaojitusta välttämättä tarvita, avo-ojat laidoille yleensä kuitenkin. Kantava kerros rakennetaan pitävän maan päälle ja muotoillaan niin, että tarhaan kertyvät jätökset ohjautuvat kokoojapaikkaan, jossa valumat voidaan käsitellä oikealla tavalla. Kantava kerros rakennetaan mahdollisimman tiiviiksi, jotta sen läpi suodattuisi mahdollisimman vähän jätösvesiä. Pintakerros kannattaa valita niin, että se ei liejuunnu ja siitä on helppo kerätä lanta ja rehuntähteet pois.

Tarhan pintamateriaali on vaihdettava riittävän usein. Vaihtoväliin ei ole selvää suositusta, vaan se riippuu jätösten korjaustiheydestä ja tarhattavien hevosten määrästä. Kesän lämpö ja sade kiihdyttävät epäpuhtauksien syntymistä.

Huolto ja ylläpito

Yleisesti pintoja huolletaan lanaamalla ja kastelemalla. Raviradoilla lanataan kovettunut pinta auki ja tarvittaessa lisätään hiekkaa tai kivituhkaa, jonka jälkeen pinta lanataan sileäksi ja kastellaan. Kovan pinnan kevennykseen käytetään hiekkaa ja pehmeän pinnan sitomiseen kivituhkaa.

Ratsastuskenttien pinnoilla on eri vaatimukset kuin raviradoilla, johtuen jo pelkästään ratsastuksen eri lajien edellyttämistä hienosäädöistä, joten oikealla tavalla tehtävä huolto ja ylläpito vaatii useamman lajin tuntemusta.

Tarhoista lanta kannattaa kerätä säännöllisesti, jotta tarhat pysyvät kunnossa ja siisteinä. Tarhojen puhdistus kerran viikossa vähentää oleellisesti loistartuntojen määrää. Samalla ympäristölle haitallisten ravinnevalumien määrä vähenee.

takaisin